Luotettava näöntutkimus Iisalmessa ja Kiuruvedellä

Hyvän palvelun optikkoliike
Pieni Silmälasikauppa Optimo
Pieni silmälasikauppa Optimo perustettiin Iisalmeen vuonna 2001. Perusajatuksena oli tarjota hyvälaatuisia silmälaseja kohtuullisin hinnoin. Tuota ajatusta olen noudattanut koko ajan.
Myöhemmin Optimo laajensi Kiuruvedelle, jossa edelleen palvelen torstaisin.
Pieni silmälasikauppa Optimo on yksityinen, ketjuihin kuulumaton optikkoliike.
Ketjuihin kuulumattomuus antaa mahdollisuuden joustavaan palveluun, sekä laajaan kehysvalikoimaan, jonka voin valita itse tarpeen mukaan, ei siis ketjujen määrääminä hankintoina.
Liikkeessä on laaja yli 1500 kehyksen valikoima silmä- ja aurinkolaseja.
Palveluihin kuuluu optikon palvelut silmä- ja piilolinssiasioissa.
Liikkeessä käy säännöllisesti myös silmälääkäri.
Olen toiminut samalla paikalla Iisalmen Kauppakadulla yli 25 vuoden ajan.
Kiuruvedellä liike sijaitsee Torikadulla, Kiuruveden torin sisäpihalla.

Yrittäjä ja optometristi
Olen valmistunut optikoksi Oulusta vuonna 1994. Kokemusta on siis ehtinyt karttua paljon, sekä vieraan palveluksessa, että yrittäjänä. Yrittämisen tunnen kuitenkin enemmän omaksi tavakseni elää.
Olen suorittanut sekä piilolinssien sovituksen, että työnäköoptikon koulutuksen. Näyttöpääte- ja suojalasihankinnat onnistuvat hyvin liikkeestäni järkevin hinnoin.
”Vanhemmalla iällä” suoritin myös optometristin tutkinnon, jolloin sain oikeuden diagnostisten lääkeaineiden käyttöön tutkimuksissa. Se on erityisen tärkeä lapsiasiakkaiden kanssa työskennellessä.
Olen tehnyt paljon yhteistyötä myös ampujien kanssa. Se on oma, mielenkiintoinen, maailmansa.
Liikkeessä käy säännöllisesti myös silmälääkäri, Lasse Lautamies.
Optikkopalvelumme
· Silmälasit
· Piilolinssit
· Aurinkolasit
· Ampujanlasit
· Näöntarkastukset
· Silmälääkärin tutkimukset
Ota yhteyttä ja kysy lisää optikkopalveluista.
Optikkopalvelut Iisalmessa ja Kiuruvedellä
Optikko Timo Hannulalla on pitkä kokemus alalta. Optimossa Sinua palvellaan aina ystävällisesti ja ammattitaitoisesti. Optikkoliikkemme Iisalmessa on avoinna maanantaista keskiviikkoon sekä perjantaisin, ja Kiuruvedellä optikko palvelee torstaisin.
Lämpimästi tervetuloa palvelevaan optikkoliikkeeseen!
Varaa aika näöntarkastukseen nyt!

Kiinnostuitko palveluistamme?
Jätä yhteystietosi! Me otamme sinuun yhteyttä!
Kiinnostuitko palveluistamme?
Kiitos yhteydenotostasi.
Palaamme sinulle mahdollisimman pian.
Hups, viestiäsi lähetettäessä tapahtui virhe.
Yritä myöhemmin uudelleen.
